Teen muistiinpanoja keväällä oppilaalta saatuun hienoon vihkoon, tässä vähän maistiaisia:
keskiviikko 8. kesäkuuta 2016
Nagoya kutsuu
Viime viikolla sain koululta sähköpostia, että vaihtoonlähtö onnistuu sittenkin. Edellisessä postissa oli juuri sanottu, etten enää ehdi tulevalle syyslukukaudelle (joka Japanissa alkaa lokakuussa), niin tämä mahdollisuus tuli todella yllätyksenä - niin yllättävästi, että energia meni tajuamiseen "nyt oikeasti ollaankin lähdössä, wau!" :D Tarkoituksena siis lähteä tulevana syksynä lokakuussa, ja viipyä kolme tai neljä kuukautta.
Vaihtoonlähtö ei ole ollut minulle kovin selkeä asia aikaisemmin. Lukiossa ja ammattiopintojen varrella muutoin asia ei ole tuntunut niin tärkeältä, ensisijaiselta tai edes siltä että voisin uskaltaa lähteä. Ehkä se on juuri ollut tuota epävarmuutta omasta uskalluksesta. Lisäksi nyt parisuhteessa ollessa, en tiennyt jaksanko kaipausta, kun toinen on pitkään kaukana ja olen muutenkin välillä melkoinen halipulanalle. Asenteeni vaihtoon on ollut "ei se minulle ole niin tarpeellista välttämättä," kunnes tuli ammattikorkeakoulun 3. vuoden kevät ja porukkaa palaili vaihdosta, jonne en ollut hakeutunut tuolloin, kun se opintoihin istuu parhaiten. Silloin alkoi tulla niitä "voisinhan minäkin.."-ajatuksia ja mietin vieläkö ehtisin, mutta mietin etten taida ehtiä. Sitten 4. vuoden kevään alkaessa kuulin heistä ketkä ovat menneet vielä viimeisenä vuotenakin ja sekosin riemusta. Hakuaikaa oli viikko jäljellä kun heräsin vaihto-asian kanssa uudelleen ja täräytin hakemuksen sisään. Kv-asioiden toimistossa koululla sain paljon kannustusta ja lisätietoja mielen rauhoitukseksi. Ongelmana kuitenkin - eikä kovin pienenä sellaisena - oli vaihtopaikan järjestyminen. Koululla ei ollut valmiina vaihtokontaktia sinne minne kanteleensoittajan kannattaisi vaihtoon lähteä, Japaniin, joten kv-toimistosta ruettiin muodostamaan kontaktia ja yhteistyötä sinne. Suomesta on käynyt muitakin kanteleensoittajia vaihdossa Japanissa, mm. Eva Alkula ja Ida Elina. Heidän matkoistaan tietäminen vahvisti sinnikkäästi omaakin luottamusta siihen, että tällainen on mahdollista.
Sitten kun tuo viimeviikkoinen sähköposti oli tullut, iskikin se pelko ja jännitys todella, mitä olin vähän aiemmin odotellut... Lähtisin siis yksin, ja minut valtasi mielikuva itsestäni yksin haahuilemassa jossain mielettömän suurella lentokentällä, apua. Oma selviytyminen ulkomailla uusissa sosiaalisissa tilanteissa, ja toimimiset lentokentällä sun muut alkoivat jännittää aivan mahdottomasti. Mietin kuitenkin, kun olen katsonut sarjaa Dubai - The ultimate airport, jossa näytetään lentokentän toimintaa ja arkea, niin olen saanut itseäni rauhoiteltua. Suuret lentokentät olisivat yhtä suurta kaaosta, ja kukaan ei löytäisi koskaan mihinkään, jos opasteet eivät olisi hyviä tai niitä ei osaisi lukea. Ja kuitenkin lentokentät toimivat - ihmiset osaavat kohteisiinsa. Ja aina voi kysyä opastusta :)
Vaihtoonlähtö ei ole ollut minulle kovin selkeä asia aikaisemmin. Lukiossa ja ammattiopintojen varrella muutoin asia ei ole tuntunut niin tärkeältä, ensisijaiselta tai edes siltä että voisin uskaltaa lähteä. Ehkä se on juuri ollut tuota epävarmuutta omasta uskalluksesta. Lisäksi nyt parisuhteessa ollessa, en tiennyt jaksanko kaipausta, kun toinen on pitkään kaukana ja olen muutenkin välillä melkoinen halipulanalle. Asenteeni vaihtoon on ollut "ei se minulle ole niin tarpeellista välttämättä," kunnes tuli ammattikorkeakoulun 3. vuoden kevät ja porukkaa palaili vaihdosta, jonne en ollut hakeutunut tuolloin, kun se opintoihin istuu parhaiten. Silloin alkoi tulla niitä "voisinhan minäkin.."-ajatuksia ja mietin vieläkö ehtisin, mutta mietin etten taida ehtiä. Sitten 4. vuoden kevään alkaessa kuulin heistä ketkä ovat menneet vielä viimeisenä vuotenakin ja sekosin riemusta. Hakuaikaa oli viikko jäljellä kun heräsin vaihto-asian kanssa uudelleen ja täräytin hakemuksen sisään. Kv-asioiden toimistossa koululla sain paljon kannustusta ja lisätietoja mielen rauhoitukseksi. Ongelmana kuitenkin - eikä kovin pienenä sellaisena - oli vaihtopaikan järjestyminen. Koululla ei ollut valmiina vaihtokontaktia sinne minne kanteleensoittajan kannattaisi vaihtoon lähteä, Japaniin, joten kv-toimistosta ruettiin muodostamaan kontaktia ja yhteistyötä sinne. Suomesta on käynyt muitakin kanteleensoittajia vaihdossa Japanissa, mm. Eva Alkula ja Ida Elina. Heidän matkoistaan tietäminen vahvisti sinnikkäästi omaakin luottamusta siihen, että tällainen on mahdollista.
Sitten kun tuo viimeviikkoinen sähköposti oli tullut, iskikin se pelko ja jännitys todella, mitä olin vähän aiemmin odotellut... Lähtisin siis yksin, ja minut valtasi mielikuva itsestäni yksin haahuilemassa jossain mielettömän suurella lentokentällä, apua. Oma selviytyminen ulkomailla uusissa sosiaalisissa tilanteissa, ja toimimiset lentokentällä sun muut alkoivat jännittää aivan mahdottomasti. Mietin kuitenkin, kun olen katsonut sarjaa Dubai - The ultimate airport, jossa näytetään lentokentän toimintaa ja arkea, niin olen saanut itseäni rauhoiteltua. Suuret lentokentät olisivat yhtä suurta kaaosta, ja kukaan ei löytäisi koskaan mihinkään, jos opasteet eivät olisi hyviä tai niitä ei osaisi lukea. Ja kuitenkin lentokentät toimivat - ihmiset osaavat kohteisiinsa. Ja aina voi kysyä opastusta :)
Olen tehnyt alustavaa listaa jääkaapin oveen hoidettavista asioista, joka täydentyy koko ajan, jolle loppua ei näy :D Tässä näkyy, ja heti huomaan että tuosta puuttuu Kela ja vakuutus-asiat...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)