Nagoya ni hikoki de kimashita

Olipa kaksi jännittävää vuorokautta putkeen. Ensin maanantaina lennolle 17:15 ja siitä sitten lentokoneessa nukkumatta alkoi uusi päivä ja uudenlainen elämä Japanissa :D

Jännitän lentämistä, kun sitä tapahtuu sen verran harvoin, ettei siihen pääse rutinoitumaan - onneksi.
Lennolla oli hyvää ruokaa, possua japanilaisittain kokattua, ja siinä ruokailun tiimellyksessä pääsin jo vähän lämmittelemään japanin kieltä, kun kyselin mihin oli aterialla soijakastiketta tarkoitus lurauttaa. Jälkiruuaksi valkoviiniä ja kotoista sinivalkoista suklaata Arkhangelskin yllä, sen iltavalaistuksen kajastaessa maan pinnalta.

Aurinko painui länteen ja lentokone lähti yön halki sitä vastaan kohti uutta aamua. Otava näkyi pimeässä komeasti lentokoneen vasemmalla puolella koko matkan ajan, sekä kuunsirppi. Ja sitten kun vielä ihan yöllä kurkkasin ikkunan suojaluukkua raotellen uteliaana, niin siellä alhaalla yksi venäläiskaupunki aivan loisti yövalaistuksessaan. Se näytti aivan pimeässä hehkuvalta mustekalalta pitkine lonkeroineen.

Auringonnousu pilvien yläpuolella tänäaamuna oli niin punainen, etten ole koskaan sellaista ennen nähnyt. Hyvin selvisi miten Japani on "auringonnousun maa" ja "auringon juuri," ja Japanin lippukin kuvaa tätä mitä parhaiten.

Auringonnousun jälkeen olisi tehnyt mieli ottaa ne jonkin mittaiset unoset, mutta lentokoneen pienet hemmottelevat asiat veivät mielenkiinnon muualle. Ennen aamupalaa jaettiin kuumia paperipyyhkeitä, jollaisella tuli sitten antaumuksella väsynyttä naamaa hierottua :D

Aamupalan jälkeen koneen vasemmalla nähtiin Fuji-vuoren aamuinen silhuetti, joka oli myös hyvin vaikuttava. Ensimmäinen oikea vuori, jonka olen nähnyt. Laskeutumisvaiheessa kun koneesta näkyi Tyyni valtameri sitä oikeasti alkoi uskomaan, että on nyt todellakin laskeutumassa Japaniin. Siitä sitten alkoi odotuksen ja pelonsekainen jännitys, joka jatkui pitkälle päivään.

Aamuisen lentokentän hämmentävästä hiljaisuudesta ja tyhjyydestä onneksi helposti löytyivät todella mukavat, ystävälliset ja iloiset vastaanottajat Nagoyan musiikkiyliopistolta. Tuli todella tervetullut olo ja taisin hieman itsekin parkaista ilosta :D Siinä vaiheessa tuli helpotuksen huokaus, kun vastuu suunnistamisesta ja seuraavasta paikasta siirtyi jollekkin muulle (saapumisselvitys vaati keskittymistä, kun tehtiin Japaniin väliaikaisesti muuttaneen asukas-kortti, ja tarkat ohjeet siihen ja osoitteen rekisteröintiin kaupungin toimistossa).

Sitten lähdettiin ajamaan kohti keskustaa ja asunnon vuokraajaa. Vaikka kerrottiin kauanko matka kestää lentokentältä Nagoyan keskustaan, niin silti olin ihan pyörällä päästäni, kun kaupungin keskusta-aluetta tuntui jatkuvan ja jatkuvan. Kysyinkin, että vieläkö ollaan samassa kaupungissa, kun tuntui että oltiin jo ajettu ties mihin asti. Avain löytyi ja päästiin asuntoa katsomaan ja siellä pääsin aukaisemaan kantelekotelon, ja katsomaan vieläkö soitin on yhtenä kappaleena. Voin sanoa yllättyneeni hieman, että se on kunnossa, kaiken liukuhihnakuljettamisen jälkeen! Nagoyan lentokentällä se käsittääkseni oli kannettu käsin koneesta pois, toisin kuin Helsingissä konetta pakatessa.

Asuntoasioiden ja virallisuuksien hoiduttua mentiin vielä uudestaan koululle tekemään lisää paperintäyttöä ja hakemaan wifi-netti asuntoon. Käytiin isommalla porukalla lounaalla yliopiston ruokalassa ja juteltiin ihan mahottomasti kaikenlaista :D Uskaltavat näköjään japanilaiset puhua englantia, vaikka tiedossa oli varautua että kovin moni ei sitä välttämättä osaa, tai vähättelee osaamistaan. Huomasin että vaikka ympärillä puhuttaisiinkin japania, niin siitä jotain ymmärtää ihan elekielen ja tuttujen sanojen perusteellakin, ja yhteinen juttu löytyy kun vähän pääsee jostakin edes alkuun.

Syönnin jälkeen lähdin vanhemman vertaisopiskelijan (tarkennan myöhemmin näitä ihmisiä täällä :D) kanssa kiertämään koulun oleellisimmat sopukat. Ja kuinka ollakkaan päädyttiin koto-luokkaan, josta voidaan laskea muusikko x 3 = musiikki-innostus-sessio... Luokassa harjoitellut opiskelija ja tämä koulua esitellyt vanhempi opiskelija (joka ymmärtääkseni on jo kyseisen opiskelijan soitonopettaja), innostuivat soittamaan yhdessä, ja toinen koto viritettiin matalempaan viritykseen, jolloin sama kappale kuulosti vielä runsaammalta. Koto yllätti monipuolisuudellaan heti ensitapaamisella <3

 Kanteleensoittajana tuntuu helpolta lähestyä toista kielisoitinta, kun sormissa on jotain ymmärrystä kielen näppäämisestä vaikka se kotossa aivan eri tavalla tapahtuukin.

Harjoitusluokan seinää vasten kotoja oli paljon värikkäissä pusseissa.

Kolmessa sormessa pidetään soittaessa norsunluusta tehtyjä kynsimiä, joilla näppäillään. Tämä pieni tutustumishetki kotoon oli kertakaikkiaan valloittava ja innostava :D