Marimbakonsertti ja kiehtovat lyömäsoittimet

Tänäaamuna keksin syödä aamupalan ikkunan ääressä. Olen jo aikaisemmin miettinyt miten voisi mukavasti ikkunasta katella ja syödä samalla aamupalaa. Niin nyt keksin kyhätä tyynystä ja peitoista pinon sängynpäätyyn ja istuskella siinä ja laittaa aamupalan ikkunalaudalle :) Aukasin vielä ikkunanki, niin oli melkeen kuin ois parvekkeella ollu :D Tosi kuuma päivä taas tulossa...

Garrettin kutsumana, päädyin eilen aivan huikeaan marimba-konserttiin. Konsertti oli Nagakuten kulttuurikeskuksessa toisella puolella Nagoyaa. Sinne pääsi Higashiyama-metrolinjaa pitkin jäämällä aivan viimeisellä asemalla pois, ja vaihtamalla siitä vielä paikallisjunaan.

Menossa Nakamura koenin asemalle, Inabaji-puistoa

Limejä kasvaa jonkun pihalla ! :D

Metrokartta, reitti kulttuuritalolle siis keltaista metrolinjaa pitkin aivan tuonne oikeaan päähän asti ja siitä junalla hieman eteenpäin 

Metro menee muuten kokonaan maan alla, mutta Kamiyashiron aseman tienoilla metro sukelsi päivänvaloon, ja maan pinnalla olevat metroasemat ovat minusta kovasti Helsingin maanpinnalla olevia metroasemien näköisiä :D

Metrolinjan pääteasemalla on hyvät opasteet Linimo-jatkojunalle

Juna on kuulemma täysautomaattinen, eli ajelee ilman kuljettajaa. Joku vartijahenkilö junassa kuitenkin kuljeskeli.

Junan asemalaiturilta

Aukio Nagakutessa juna-aseman vieressä,
takana näkyy junarataa, joka vie asemalle kuvan ulkopuolella oikealle

Nagakuten aluetta, matkalla kulttuurikeskukselle

Nagakuten kulttuurikeskus

Konsertissa esiintyi japanilainen pitkän marimbavirtuoosin uran tehnyt muusikko-säveltäjä Keiko Abe, todella suuren taustayhtyeen Sekar Sakura kanssa, jossa oli kolmisenkymmentä soittajaa. Taustayhtyeessä oli mukana soittajia Nagoyan musiikkiyliopistolta. Konsertti oli todella vaikuttava ja monipuolinen. Musiikkiin yhdistettiin japanilaisittain tanssia ja pantomiimia, lisäksi oli todella kiehtovaa huomata miten marimba saatiin soimaan aasialaiseen ja japanilaiseen sävelmaailmaan jännittävällä tavalla. Marimba tulee alkuperältään Länsi-Arfikasta ja Etelä-Amerikasta, joten tällainen kontrasti on hyvin mielenkiintoinen. Konsertissa oli myös suuri ryhmä gamelan geog-soittimia, indonesialaisia "bambumarimboja" joiden ääni vahvisti aasialaista tunnelmaa. 

Olin vaikuttunut marimbaorkesterin syvästä, voimakkaasta ja kaikuvasta äänestä. Sama ilmiö mihin olen törmännyt kanteleleirien monikymmenpäisissä kanteleorkestereissa, äänien syvyys ja kaiku saa aivan uudet ulottuvuudet, kun soittajia on paljon. Ensimmäisestä kappaleessa soi meri, aallot ja veden väreily. Toisessa kappaleessa, kun Keiko Abe vaihtoi malletit puisiin monipäisiin malletteihin, äänet toivat mielikuvia metsästä ja oksien kahinasta. Osa konsertin kappaleista olivat osittain myös modernia taidemusiikkia. 

Konsertissa esiintyi japanilainen tanssijamies Kazumasa Nishikawa, ja ensimmäinen tanssi oli jonkinlainen kertomus kuutamoratsastuksesta ja metsästyksestä. Lavasteena oli seinään heijastettu täysikuu ja soihtuvalot molemmin puolin lavaa. Nishikawa tanssi harmaassa perinteisessä miestenkaavussa viuhkan kanssa, elekielellä viuhka vaihteli jännittävästi jousesta hevoseksi. Japanilaisessa tanssissa kiinnostavaa minusta on sen pantomiimisyys, eli kerronnallisuus liikkeen avulla, tietynlainen teatterimaisuus. 

Erilaiset "efektisoittimet:" merirumpu/aaltorumpu, putkikellot, sadeputki (hiekkaputki), gongi olivat myös vivahteikkaasti käytössä.

Väliajan jälkeen esitettiin halloween-teemainen hulluttelukappale, jossa käytettiin vinkuleluja :D Tanssijalla oli siinä päällään värikäs juhlakaapu ja hullunkurinen maskeeraus. Esitys huipentui parin kappaleen verran rytmisesti taidokkaaseen soitin-iloitteluun, ja lyömäsoitinten transsinomainen voimakas sointi vei kyllä todella mukanaan. Rummuissa on todella jotain alkukantaisen maagista voimaa :D

Soittimia lavalla, marimbat vasemmalla ja gamelan geogit takana oikealla.
Konsertissa ei saanut valokuvata esityksen aikana

Konsertti aikaansai pienen kateellisen turhautumisen, kun näki miten soittajilla - varsinkin konsertin loppua kohti - oli hauskaa! Heistä näki soittamisen riemun ja sen miltä musiikki heistä tuntui. Omassa elämässä yhteissoitto on ollut jossainmäärin vaikea asia aina, eri aikoina erilaisten tekijöiden johdosta. Opintojen edetessä on vain vahvistunut ymmärrys siitä miten tärkeä osa se on musisointia ja musiikin elämyksellisyyttä, ja minusta sitä edelleenkin etenkin kanteleen parissa on aivan liian vähän. Myös omilta ammattiopinnoilta koen, että olisin kaivannut vieläkin enemmän yhdessä musiikin tekemistä ja soittoa, myös ihan vapaamuotoista jamittelua, koska yhdessä tehdyn musiikin elämyksellisyys lisää soittamisen motivaatiota todella merkittävästi. 

Sydämiä nurmikossa :D